Jukka Takalo: Kuoleman nimi on Saab – 1. luku
13.55-13.59
Maailma on norsujen selässään kannattelema littana pannukakku. Maanjäristykset johtuvat äkäisesti piereskelevistä elefanteista.
Meillä pohjoisen sisämeren rannalla ei ole jättimäisiä maanjäristyksiä, mutta täälläkään maa ei malta olla liikkumatta. Se kohoaa. Täkäläisen maankuoren alla asuu norsujen sijasta todella suuri naarashauki, joka änkeää kutemaan ahtaisiin paikkoihin, mataliin jokisuihin, maatuneisiin putaisiin ja lahtiin. Kerrotaan myös, että hauen kaverina maata hartioillaan kannattelee Jatuli, muinainen voimamies, joka nostaa maata melkein sentin vuodessa ylöspäin. Jopa 90 senttiä sadassa vuodessa!
Tämän oppitunnin aikana maa on ehtinyt kohota jo reilut 0,0001 senttimetriä! Kymmenestuhannesosan sentistä.
Kun aurinko kohta laskee, maa ehtii nousta vielä ennen seuraavaa auringonnousua jopa 0,002 senttimetriä, kaksi tuhannesosaa, vain kahdessakymmenessä ja puolessa tunnissa ennen seuraavaa valon kajastusta.
Pimeyden aikana ehtii hyvin iloisesta nousuhumalasta ensin tukevaan känniin ja sitten maankohoamisen säestämän arktisen kiiman kautta takaisin Saabin lokasuojan sisäpinnan kuranharmaaseen perusmorkulaan. Ellei satu käymään niin hyvin, että pääsee seuraavaan avaruuteen, seuraavalle kentälle elämän videopelissä.
”Jos ihminen on huono hindu, hän saa pahaa karmaa ja joutuu seuraavassa elämässä tyytymään huonompaan jälleensyntymiseen. Hänestä voi tulla jopa sika tai torakka”, sanoo uskonnon- ja elämänkatsomustiedon opettaja luokan edessä.
Maailma on siis littana pannukakku. Kotona ne suolaiset kikkarat maailman pannarissa ovat sianpotkaa. Ennen kuin muutimme tänne, asuimme Ruotsissa ja siellä ruokalajia sanottiin fläskpankakaksi. Äiti toi reseptin töistä. Läskipannukakku. Ketä tai mitä ne ruotsalaiset potkanluovuttajat olivat aiemmissa elämissään olleet? Jääkiekkoilevia kärppiä vai pähkinänakkeleita lintulaudoilla? Vai kenties videopelin pacmaneja tai niitä pacmania jahdanneita punabanaanivipeltäjiä?
Vhiu-vhiu-vhiu. Alaspäin laskeva viheltävä ääni pelissä todistaa Pacmanin kuolemaa. Peli jatkuu vain, jos elämiä on jäljellä. Jos puolestaan Space Invanders -pelissä tappaa tarpeeksi avaruuden alieneita ja kerää riittävästi pisteitä, saa uusia elämiä. Listittyään kaikki tähtein väliset lortot pelaaja pääsee seuraavalle kentälle, uudelle tasolle, seuraavaan avaruuteen jatkamaan seikkailuja.
Vaikka vain vahvimmat selviävät, peli toteuttaa selvästi hindulaisen sielunvaelluksen logiikkaa. Onko pelin lopullinen tarkoitus yhtyminen maailmansieluun? En usko. Viimeistään seitsemännessä avaruudessa tulee vastaan joku supermonsteri, jolle ei voi yhtään mitään. Ja kun henki on taas kerran menetetty, sielunvaellus vaatii uuden markan kolikon laittamista peliautomaattiin. Ehkä Raha-automaattiyhdistyksen Johannan Grillibaariin kuskaamien videopelien tarkoitus on sittenkin kerätä rahaa julkiseen terveydenhoitoon tai muihin sosialidemokratian aarteisiin, eikä avittaa sielunvaellusta.
”Mikäs se mahtaa olla Manun laki?” kysyy opettaja.
”Ei päämäärä, vaan se liike!” huudahtaa kaverini Kölni eturivistä, ennenkuin kukaan ehtii edes viitata.
Pulpeteille liiskaantuneet uniset läjät havahtuvat ihmishahmoisiksi.
”Tämä ei liity presidentti Koivistoon”, sanoo opettaja hymyillen. Naisen tummassa polkkatukassa on vähän harmaata, pellavainen Marimekko-paita kiiltää silitysraudan jäykistämänä.
”Muistakaa, tämä on hyvä tärppi kirjoituksiin. Kyse on lakikirjoista vuodelta 100 jälkeen kristuksen.”
Melkein kaksituhatta vuotta vanhoja lakikirjoja. Silloin merenpinta oli täällä 20 metriä, tai ainakin 18 metriä, ylempänä. Tämä luokkakin oli kymmenen metrin syvyydessä meressä. Lohet saalistivat lukion pihalla silakoita. Ja Grönlanninhylkeet lohia. Ja ihmiset grönlanninhylkeitä niin, että ne loppuivat, kun meriyhteydet hylkeiden kotiseudulle Grönlantiin katkesivat maankohoamisen aidattua ne vangeiksi lämpenevään sisämereen.
Kovimmilla koillistuulilla rannalta näkee tulevaisuuteen, yli sadan vuoden päähän. Karikot ja hiekkasärkät muuttuvat saariksi, kun vesi rynnii meren pohjukoista alas Tukholmaa kohti ja rantaviiva liikkuu useamman jalkapallokentän verran horisonttiin. Kun vesi sitten vastaavasti syksyisin nousee jonkun Mauri-, Pertti-, Antero- tai Erkki-myrskyn aikana kaksi metriä, siirrytään metsät vallanneen vesirajan mukana jopa 200 vuotta ajassa taaksepäin. Vuosi per sentti -asteikolla aikaan ennen autoja, videopelejä ja kontaktipuhelimia.
Aivan varmasti yöt ja talvet olivat silloinkin pitkiä niin kuin ovat nykyään. Uudet keväät ja kesät tulivat, auringot paistoivat ja räkättirastaat räkättivät, nakkelit nakuttivat ja joutsenet opettivat poikasiaan lentämään ja sitten kun linnut lähtivät, tulivat taas uudet syksyt ja talvet, niin kuin seuraavat elämät Pacmanin sielunvaellusmatkalla tai seuraavat avaruudet taistelijalle Space Invandersissa.
”Buddhalaisuuden perustajan Siddhartta Gautaman mukaan perussyy kärsimykseen on ihmisen luulo omasta erillisestä minuudesta.”
Opettaja on päässyt lempiaiheeseensa.
”Elämä on kärsimystä”, sanoo Kölni.
”Kyllä! Näin on!” riemuitsee opettaja.
”Silti ei ahista yhtään”, sanoo Kölni.
”Ja toiseksi, kärsimys johtuu elämänjanosta!” sanoo opettaja.
Pulpetteihinsa puoliunessa nojaavat erilliset minuudet nostavat päitään.
”Miten kärsimys voitetaan?” kysyy Opettaja kämmeniään hieroen.
”Treenillä”, sanoo Kölni.
”Kännillä”, kommentoi ääni takapulpetista.
”Paastolla”, sanoo minun viereisessä pulpetissa istuva Essi, joka on Atkinsin lihakuurin jälkeen päätynyt kokeilemaan paastoa pelkällä vedellä.
”Yritätkö nää Essi irrottautua tästä ilmiöiden maailmasta?” kuiskaan. ”Näännytät ittiäs niinku painijat ennen kisoja.”
”Gautaman mukaan kärsimys voitetaan sammuttamalla elämänjano”, riemuitsee opettaja.
Luokasta kuuluu väsynyt huokaus. Sammuttamalla elämänjano. Masentava huipennus koko sielunvaellukselle ja lukion kolmannen luokan syyslukukaudelle.
Vhiu-vhiu-vhiu. Kello soi. Pacman kuolee. Enää tunti joululomaan.