Onnellisten ihmisten arkkitehti Risto Harju

Osittain EU-varoin kunnostettu Nallikarin ympäristö on nyt todella komea rantakohde, jonka kruunu Nallikarin paviljonki arkkitehtonisesti on.

1970-luvulla rakennettua paviljonkia laajennettiin 1980-luvulla ja ravintolan lisäksi siinä oli pesu- ja pukeutumistiloja rannan käyttäjille.

Rakennus on todellinen arkkitehtoninen helmi. Sen suunnitteli Arkkitehtitoimisto Risto Harju.

Oulun Niemeyer

Harju on piirtänyt Ouluun yli 1000 rakennusta ja toimistossa työskenteli parhaimmillaan yli 20 ihmistä. Vastaavaan ei ole moni Suomessa pystynyt. Voidaan sanoa, että Harjulla oli kansainvälisen kokoluokan toimisto.

Harjun arkkitehtuuri antoi kehittyvälle ja nopeasti kasvavalle kaupungille modernit kasvot. Häntä voisi sanoa Oulun Oscar Niemeyeriksi, niin näkyvä hänen kädenjälkensä on. Yli satavuotiaana kuollut Niemeyer täytti Brasilian arkkitehtuurillaan. Tunnetuin rakennuskohde on Brasilian uusi pääkaupunki Brazil, jonka piirtämisen Niemeyer aloitti 1960-luvulla.

Harju syntyi vuonna 1929 Tuirassa. Hän toimi urheilun parissa, ohjaajana ja opettajana, kunnes löysi arkkitehtuurista elämäntehtävän ja valmistui Oulun yliopistosta arkkitehdiksi vuonna 1965. Aktiivinen suunnittelutyö jatkui 1990-luvulle.

Esimerkiksi Pyykösjärvi ja Kaukovainio olisivat kovin erilaisia ilman Harjun moninaisia rakennuksia. Kaukovainiolle Harju on suunnitellut mm. Haulitien rivitaloja ja Tuuli- ja Nuolihaukantien metsälähiökorttelin 3- ja 7-kerroksisine taloineen.

Värtön rannasta löytyy hänen luksusrivitalojaan ja Tuiran Teboilin takaa tyylikäs kerrostalokompleksi monitasoisine, suojaisine pihoineen.

Harju on piirtänyt monia maamerkkejä. Keskustasta löytyy Oulun puhelin ja Myllytullista Koskenniskan tornitalot (Pikku Moskova). Harjun myöhäistuotantoa edustaa Poliisi- ja oikeustalo. Se on malliesimerkki Harjun kyvyistä: se on jäsennelty monumentaaliseen mutta sympaattiseen suurkaupunkityyliin, jota ei ole Suomessa nähty sitten Eliel Saarisen.

Ylipäätään Harjun arkkitehtuuri on niin vaikuttava osa oululaisten arkea, ettei sitä aina edes huomaa. Havahduin vast’ikään huomaamaan, että vakioruokapaikkani Järvigrilli on Risto Harjun piirtämä.

Olen myös aina pitänyt Raksilan uimahallista. Kun kuntosalille menee, on käytävä verhoiltu lämpimästi tiilillä, pukuhuoneessa tiilet on maalattu mukavasti ja itse kuntosalissa on hieno, voimauttavan punainen väriskaala sekä mukava luonnonvalo aulaan avautuvista ikkunoista. Kas kummaa, rakennus on Harjun piirtämä!

Harjun toimisto ei tyytynyt tehtailemaan taloja vaan oli äärimmäisen tasokas ja kunnianhimoinen. Harjun panos Oulun miljööseen on todella merkittävä, minkä lisäksi hän oli poikkeuksellisen hyvä arkkitehti.

Tästä huolimatta Oulun kaupunki ei ole tehnyt Harjulle sivuja eikä Wikipediasta löydy häntä käsittelevää artikkelia.

Jonkun pitäisi tulla tänne Oulun ulkopuolelta ja sanoa, että ”Haloo, katsokaas nyt tämän miehen aikaansaannoksia!”

Hänen rakennuksensa ovat niin hienoja, että niitä voisi hyödyntää Oulun kulttuurimatkailussa: niille voisi järjestää vaikkapa turistikierroksia jonkin aplikaation avulla. Miten olisi kulttuuripolku arkkitehtuurista kiinnostuneille? Älypuhelinohjelma opastaisi reitin ja netistä voisi kuunnella tarinoita miljöön historiasta.

Vanttia vaille täydellinen

Onneksi sentään paviljonki oli tajuttu suojella. Se on malliesimerkki Harjun varhaisemmasta tyylistä.

Harju on valon mestari: se tulvii rohkaisevana ja elvyttävänä kaikkialle. Värit kuuluvat aikakauteen, mutta Harju ei ole mikään muotien perässäjuoksija; värinkäyttäjänä hän on rohkea ja suorastaan nerokas. Erikoiset punaisen, violetin ja ruskean sävyt ovat säilyneet remontissa uskottavasti.

Tilojen mittasuhteet ovat avarat ja silmää hivelevät. Joskus tuntuu siltä, että Harjun rakennukset voi tunnistaa pelkästään mittasuhteita katsomalla.

Monipuolinen puumateriaalin käyttö tuo lämpöä. Harju onkin siinä mielessä harvinainen modernistiarkkitehti, että vaikka hänen rakennuksensa ovat tietyssä mielessä tiukkoja ja minimalistisia, ne eivät ole koskaan kylmiä. Mitä aistilliseen lämpöön ja hienostuneisuuteen tulee, Harjua voi verrata parhaimmillaan Alvar Aaltoon. Tämä hienostuneisuus on tietysti helppo hukata remontissa. Ei tarvitse kuin maalata puu- tai tiilipinnat yli.

Joskus Harjun rakennukset voivat näyttää torjuvilta, kuten Revellinkin arkkitehtuuri, mutta kysymys on toisaalta pesämäisestä suojaavuudesta ja suojelevuudesta, toisaalta funktionaalisuudesta. Tilat aukeavat sisältä ulospäin.

Harju suunnitteli käytännöllisiä koteja ja tiloja, joissa ihminen voi tuntea olonsa turvalliseksi. On aivan kuin hän toteuttaisi filosofi Emmanuel Levinasin ajatusta: ihminen on autenttinen kotonaan, kun hän elää ja nauttii. Ja ihminen on enimmäkseen kotonaan. Harju oli onnellisten ihmisten arkkitehti.

Jos nyt Harjussa on jotain huonoa, niin se on hänen fiksaationsa tasakattoihin. Otaksun, että tämä helposti kosteusvaurioihin johtava rakenneratkaisu on tuhonnut jo monta Harjun rakennusta.

Tasakatto mahdollistaa suuren rakennussyvyyden ja antaa vapautta seinien sijoitteluun, mutta arktisissa olosuhteissa se on ongelmallinen. Ilman terasseja katto ei välttämättä suojaa seiniä sateelta. Lumenluonti on haastavaa ja kerrostaloissa mahdotonta: käytännössä se jää ässehtimään katolle, minkä vuoksi kallistukset on syytä pitää hyvässä kunnossa ja bitumikermikerroksia tulee lisätä vaikkapa kymmenen vuoden välein. Tasakatto on kaikkea muuta kuin huoleton ratkaisu.

Myös Nallikarin paviljonki uhkasi homehtua, mutta onneksi kaupunki jaksoi etsiä sopivaa ostajaa ja löysi mesenaatin, jolle kiinteistö sitten siirtyi purkuhintaan. Näin kai voimme sanoa – kaupunki löysi mesenaatin – sillä rakennuksen pelastaminen on todellinen kulttuuriteko.

Vanhan remontointi on kallista, jos se tehdään pieteetillä. Epäilenpä, että talo piti käytännössä rakentaa uudestaan.

Kyllä oululaisten nyt kelpaa. Sopii toivoa, että rakennus sädehtii modernia optimismia Nallikarin rannassa ajasta aikaan.

Näyttää siltä, että remontti on kunnioittanut Harjun henkeä hyvin.

Sauna- ja kokoustilathan rakennuksessa ovat käytännössä uudistiloja. Niihin en ole tutustunut. Ainoa varsinainen laajennus on paljua varten rakennettu pikarinmallinen torni, jonka ympäristötaiteilija Jaakko Pernu on verhoillut pajulla. En ole aivan varma, pidänkö tästä laajennuksesta.

Ei se ole kovin paha. Pinta on ainakin kaunis, jos kohta silmiinpistävän kirkas tummaa rakennusta vasten. Varmasti on ajateltu, että paju patinoituu ja muuttuu, kun kuori lähtee: epäilemättä se tällöin asemoituu vielä paremmin tumman rakennuksen yhteyteen.

Paljutorni saa kuitenkin aikaan hämmentävän assosiaation: mieleeni nousevat Eero Saarisen GM:n rakennukset vesitorneineen.

Jos nyt saa marmattaa, niin yhden yksityiskohdan olisin säilyttänyt. Aiemmin ylempiä, rakennusta kiertäviä terasseja reunusti vaijeri. Nähdäkseni tämä ei ollut mikään satunnainen yksityiskohta vaan pikantti, hieman humoristinenkin ele. Vaijeri viimeisteli rakennuksen merellisen tunnelman: oli aivan kuin olisi purjelaivan kannella astellut. Vaijeri muistutti selvästikin purjeveneen vanttia kiristysruuveineen.

Vantin olisi voinut säilyttää vaikkapa terassin alaosaan lisätyn lasituksen elementtinä, kuten kahden lasin välissä.

(Jarkko Lauri)

Katso valokuvataiteilija Kati Leinosen ottamaa kuvaa Nallikarin paviljongista Kaltion 3/2014 kannessa.