Postmodernin jälkeistä iloa

Hallaus osallistui Pohjois-Suomen kirjailijapäiville, jotka pidettiin huhtikuun alussa Taivalkoskella. Aikakauskirjan julkaisijalla oli oma pöytä tapahtumien pääkallonpaikalla Päätalo-keskuksessa.

Myynnissä oli uusimman Juhlat-aiheisen Hallauksen lisäksi vanhoja numeroita sekä Huutomerkki ry:n jäsenten teoksia. Esittelypöydässä päivystivät päätoimittaja Jarkko Lauri ja kirjailija Pirkko Mattila, jonka värikäs, afrikkalainen pöytäliina piti huolen siitä, että Huutomerkin pöytä oli tyylikkäin kaikista.

Kirjailijapäivien puhujista mainittakoon Pauliina Rauhala ja Rosa Liksom. Tapahtuman teema – Ilo pohjoissuomalaisessa kirjallisuudessa – kirvoitti Liksomilta niin makeat naurut, että se yksistään tuntui tyhjentävältä; professori Sanna Karkulehdolla ja muilla teeman pääalustajilla ei ollut tähän paljon lisättävää.

Kun kirjailijoilta kysyttiin heidän brändinluomisestaan, Liksom totesi, että hän ei ajattele brändiään sen enempää kuin että pukeutuu yleisötilaisuuksiin paremmin kuin kotonaan. Kohteliasta. Säädyllistä. Oliko Liksom vastatessaan rehellinen vai rehellisen ovela? Mihinpä brändiä tarvitaan, kun persoona riittää, voisi olla vaihtoehtoinen tulkintatapa.

Taisipa Liksom sanoa, ettei Veikko Huovinen häntä naurata. Sen sijaan Timo K. Mukka on hänen mielestään viime vuosisadan Se kirjailija Suomessa.

Antoisimmiksi tilaisuuksiksi osoittautuivat pienimuotoisemmat keskustelupaneelit, joissa keskustelu ei rajoittunut panelistien esitelmiin vaan yleisö oli koko ajan mukana keskustelemassa. Ilo todettiin joksikin hankalasti hallittavaksi, rivienväliseksi – joksikin, joka syntyy draaman kaaresta, jännitteistä ja niiden laukeamisesta.

Juhlapuheiden saralla maakuntajohtaja Pauli Harju yllätti pitämällä aina ajankohtaisen puheen sananvapauden tärkeydestä.

Suuri rooli oli iltamatineoilla, jotka järjestettiin Hotelli Herkon ravintolassa perjantai- ja lauantai-iltoina. Kaava oli molemmissa sama: ensin haastateltiin kirjailijaa, joka sitten esiintyi. Siinä lomassa kuultiin musiikkia.

Perjantain klubin juonsi rauhalliseen tyyliin kirjailija Katri Rauanjoki. Hän antoi haastateltaville kirjailijoille tilaa esittää ja hengittää.

Kohokohta oli uumajalaisen runoilija Solja Krapun esiintyminen sekä Topi Mikkolan esittämä näyte Liksomin uudesta monologista nimeltä Lapin punaiset hanget. Liksom kertoi kirjailijapäivillä, että hän on työstämässä tästä kirjailija Annikki Kariniemen elämää käsittelevästä monologista romaania.

Ensimmäisen illan päätti Niillas Holmbergin runo- ja lauluesitys, joka sai yllättävän lisän, kun sarjakuvataiteilija Lauri Ahtinen ja kirjailija Antti Leikas päättivät esittää paribalettia. Balettiduon esitys oli tarpeeksi överi mennäkseen läpi, mutta kun Holmberg siirtyi joikaamaan, tuntui tanssi häiritsevän nuoren miehen keskittymistä. Nuorten miesten yhteys omaan sieluunsa kun ei ole mitenkään itsestään selvää, kun kukkopoikuus estää kontaktin.

Lauantain klubin järjesti Huutomerkki ry yhteistyössä Oulun kirjailijaseuran kanssa. Klubin juonsivat kirjailijaseuran varapuheenjohtaja Lauri Ahtinen ja Huutomerkin tuottaja Kari Miettunen.

Juontajien tyyli määritteli hyvin pitkälle illan kulun: sitä voi luonnehtia postmodernisti virtaavan nonsensiseksi, masokistis-narsistis-satiiriseksi ja surrealistisrivoksi.

Sattumat ja sekoilu höystivät juonnoista ja kirjailijahaastatteluista oikean komiikan riemuvoiton. Komiikassa ajoitus on kaiken a ja o ja ainakin minua ja Kaltion Paavoa jaksoi naurattaa, jos kohta epäilen, että vanhempi ja vakava väki haukkoi välillä henkeään.

Mielestäni tällainen luova ja vapaa meininki on kuitenkin omiaan karistamaan pölyt kirjailijapäivien kaapin päältä. Ja kaatamaan muutaman kuvan siinä sivussa.

Esiintyjät olivat kaikki hienoja, mutta minua sykähdyttivät eniten Tuomas Timosen asetelmarunot. Niissä hän sai nopein leikkauksin aikaan hienoja aistimuksia ja tunnelmakuvia, jotka joskus toivat mieleen myös ilon puhtauden.

Seuraavana päivänä Timonen kertoi, että asetelmarunot ja tuorein kokoelma syntyivät tarpeesta palata perusasioiden pariin aikana, jona postmoderni ironia ja konkreettisempi väkivalta tuntuvat särkevän kaiken, mukaan lukien ilon.

Riitun sviitti oli varattu kolmelle Huutomerkin edustajalle mutta saunaa ei ehditty koskaan testaamaan; sen sijaan yksi Huutomerkin edustajista avasi kuuleman mukaan Tangomarkkina-ääntään. Seuraavana päivänä en nähnyt hänessä enää mitään muuta kuin tangolaulajan, jos kohta itse en ollut paikalla esityksen aikaan vaan keskustelin Muumeista hotellin pienessä aulassa. Vinkiksi sanottakoon, että tämä laulaja ei ollut se huutaja.

(Jarkko Lauri)